Kevyttä sparria ja välineitä täysillä

Menimme sunnuntaina kaverini kanssa kahdestaan salille. Hän karsii EM-osallistumisesta ensi viikonloppuna. Vappu oli molemmilla rauhallinen joten treenaamaan pystyi mukavasti. Ensin oli tarkoitus sparrata kevyesti. Tämä meiltä harvemmin onnistuu. Sitä mukaa kun tahti kiihtyy ja innostuu tekemisestä, niin myös voimaa tulee lisää. Viimeiset erät olisivat olleet jo melko kovaa tekemistä, ellei kaverin jalka olisi ollut huonossa kunnossa. Hän on minua paljon kokeneempi ja yli kymmenen kiloa raskaampi, joten kaverille kevytkin sparri on minulle kovaa.

Sparrailun jälkeen vedimme kolme erää välineitä tutun kaavan mukaan. (Teemme saman setin usein lauantain sparritreenien jälkeen) Maksimisykkeellä ja täysillä. Pystyn hädin tuskin vielä suoriutumaan ko. eristä. Loppujumpaksi kehonhallintaa.

Murheiden juuret

Huomasin tammikuussa että vasemman reiteni ulkosyrjässä oli lähes pikimusta verisuoni. Se oli kipeä kun sitä aikansa oli tökkinyt. Soitin lääkäriin ja ilmoitin että minulla on verenmyrkytys. Säärisuojat olivat repineet talvesta kuivan ihoni nilkan kohdalta verille ja päättelin että verenmyrkytys oli saanut alkunsa sieltä.

Sain ajan nopeasti ja koska pieni alitajuinen kauhu oli alkanut hiipiä mieleeni, ajattelin ottaa taxin. Linja-autossa istuminen ja odottelu tuntui vastenmieliseltä.

Lääkäri tuijotti jalassani olevaa tummaa suonta hetken ja sanoi ettei tuo ole mikään verenmyrkytys. Hän oli hetken hiljaa ja sanoi ettei ymmärtänyt miten ikäiselläni ihmisellä voi olla veritulppa. En ymmärtänyt veritulpista mitään. Sana kuitenkin sai aikaan kammottavan tunteen sillä läheiseni on kuollut keuhkoveritulppaan.

Hän käski mennä TYKS:iin ja sanoin varaavani sinne ajan. Lääkäri kuitenkin ilmoitti vakavana että ei kun sinä menet sinne nyt. Hän jopa kehotti tilaamaan taas taxin.

Pelästyneenä makasin sairaalasängyssä kun minusta otettiin verta ja EKG. TYKS:in lääkäri sai minut rauhoittumaan kertomalla mistä nyt oikeasti oli kysymys. Pinnallinen veritulppa ei yleensä ole vaarallinen. Syvä laskimoveritulppa voi kulkeutua keuhkoihin ja aiheuttaa kuoleman mutta pinnalliset eivät yleensä lähde liikkeelle. Olo oli edelleen hieman kammottava joskin rauhallisempi. Teki mennä vetämään sitä aikaisempaa lääkäriä turpaan!

Lenkille

Olen aiemmin joutunut pitämään taukoa selän hajoamisen sekä töiden vuoksi. Takaisin salille meno on kummallakin kerralla ollut hankalaa, ehkä enemmän henkisistä syistä kuin kunnon kannalta. Nyt taukoa on alla enemmän kuin kummallakaan aiemmalla kerralla. Pohjakuntoa on siis hankittava hieman ennen treeneihin paluuta, ainakin oman mielenrauhan vuoksi. Ei siellä harjoituksissa kevyttä ole vaikka olisi kuinka kovassa kunnossa.

Siteeraus valmentajalta: ”Jos treeneissä on helvettiä – matsissa on kivaa, jos treeneissä on kivaa – matsissa on helvettiä.”

Tupakoimattomuutta takana sen verran että lenkki alkaa tuntua taas kevyeltä. Lenkillä on nyt käytävä aamuisin koska aurinko paistaa. Vaikkei ole kuuma, auringossa juokseminen on toistaiseksi ajatuksena hieman tukahduttava. Puolustuksekseni voin myös sanoa että nyt alkaa jo olla liian kuuma lenkkikaverilleni herra – Koiralle.

Hieman taustoja ja tavoitteita

Reilu puoli vuotta sitten polveni petti. Todennäköisesti juokseminen aiheutti pahan rasitusvamman vasempaan polveen ja treenaaminen jopa kävely muuttui lähes mahdottomaksi.

Polvi parani hitaasti mutta varmasti ja suunnittelin palaavani salille kun koulussa vietetyt tunnit antaisivat siihen mahdollisuuden. Lauantaisin aloin varovaisesti taas käydä harjoittelemassa ja treeni tuntui hyvältä.

Sitten tuli murheita. Niiden murheiden kanssa on nyt vietetty koko kevät – ilman treeniä.

Kesä ja vuorotyöt alkavat. Hinku takaisin salille on kova. Tavoitteeksi voisin asettaa kilpailemisen taas syksyllä. Kesä saa riittää peruskuntokaudeksi. Paljon on asioita voitettavana ennen kuin moinen tapahtuu. Suurimmalta murheelta nyt tuntuu epäsäännöllinen työrytmi.

Kuningas adrenaliini

Kipu hiipii sääriluihin erätauon aikana. Välillä tuntuu, ettei ensimmäisen erän jälkeen pysty edes seisomaan. Sitten kuulee taikasanat ”avustajat kehästä”. Sitä nousee ylös, adrenaliini ottaa jälleen vallan ja kipu häviää. Sääret kolahtavat taas yhteen, lyönnit tulee välillä torjuttua naamalla ja polvi kolahtaa suoraan lonkkaluuhun. Ei tunne mitään. Kello soi viimeisen erän jälkeen ja yleensä lopputuloksen jo tietää, joko on loputtoman onnellinen tai käsittämättömän vitutuksen kourissa. Kivun tuntee, muttei se kiinnosta. Illalla herne-maissi-paprika –pusseja jalkoihin. Jos on hävinnyt, tuntuu, ettei ansaitse kylmää jalkoihinsa.